
Ei mitään turhaa.
Vain viisaita sanoja.
Wise Words on täyden palvelun sisältötalo. Rakennamme tiedosta ja näkemyksestä vankan pohjan organisaation viesteille ja autamme kertomaan ne niin, että sana kuuluu ja jää mieleen.
Palvelumme
Arvioimme nykyisen sisällöntuotantosi laadun ja tuotantoprosessin, teemme sisältöstrategiat ja -suunnitelmat sekä tuotamme tekstiä, kuvaa, nettisivuja ja tapahtumia. Toimitamme ja tuotamme myös selvityksiä, julkaisuja ja raportteja sisältöjesi ja toimintasi tueksi.

Töitämme

FCG: Julkinen johtaja -podcast
FCG halusi tuoda yhteiskunnalliseen johtamiskeskusteluun julkisen sektorin näkökulmia tilanteessa, jossa sote-uudistus on käynnissä ja hyvinvointialueet ovat aloittamassa toimintaansa. Wise Words toteutti FCG:lle kahdeksanosaisen podcast-sarjan kuntasektorin johtamisesta.


ETU ry: Laadukasta talousaiheista sisältöä erikoiskaupan alan toimijoille
Etu ry uudisti verkkosivunsa mediallisempaan suuntaan pyrkimyksenään ottaa ajatusjohtajuutta erikoiskaupan alan edistäjänä, edunvalvojana ja äänenkannattajana. Wise Words on tuottanut sivuille artikkelisisältöjä vuodesta 2021 asti.

NCC: Työn uudet kasvot -julkaisun toimittaminen ja kirjoittaminen
Keväällä 2022 suuri pohjoismainen rakennusyhtiö NCC halusi selvittää, miten kaksi vuotta jatkunut etätyö oli muuttanut työntekijöiden asenteita hybridityöskentelyyn. Selvitystyön tulokset koottiin yksiin kansiin Työn uudet kasvot-julkaisuun.


Medaffcon: Suunnitelmallista ja osaavaa sisällöntuotantoa
Lääkealan tutkimus- ja asiantuntijapalveluita tarjoava Medaffcon halusi tuoda esiin asiantuntemustaan, toimintatapaansa ja laajaa palveluvalikoimansa. Wise Words laati yhdessä Medaffconin kanssa sisältöstrategian ja -suunnitelman. Sisältösuunnitelman näkökulmien sparrausta ja sisällöntuotantoa tehdään jatkuvassa yhteistyössä.

Jotpa: Julkaisu aikuisten oppimisvaikeuksista
Alkuvuodesta 2023 Jotpa julkaisi Kantar Publicilta tilaamansa kyselytutkimuksen, jossa se selvitti työikäisten kokemuksia jatkuvasta oppimisesta. Tutkimuksessa nousivat esiin vastaajat, joilla oli todettu oppimisvaikeus. Jotpa halusi syventää ymmärrystä ja lisätä tietoa aikuisten oppimisvaikeuksista.
