Alma Talent:
Apua tapahtumien sisältöjen
suunnitteluun ja kokoamiseen

logo_Alma-Talent-2

Tilanne ja tarve

Alma Talent on talous- ja ammattimedioiden julkaisija, joka järjestää myös tapahtumia. Wise Words  on ollut neljä vuotta suunnittelemassa ja koostamassa lääkäreille ja terveysalan päättäjille suunnattujen tapahtumien sisältöjä, jotka Alma Talent toteuttaa Mediuutiset-brändin alla.

Wise Words  on suunnitellut tapahtumien  sisältöä yhdessä Alma Talentin ja tapahtumien kumppanien kanssa, koostanut sisältöä, etsinyt puhujat ja sopinut puheenvuoroista heidän kanssaan. Teemoja ovat olleet esimerkiksi Terveysalan kasvu ja yhteiskunta sekä yksilölliset syöpähoidot.

Tapahtumat toteutetaan laajan verkoston yhteistyönä, koska mukana useita asiakkaita ja lisäksi muita yhteistyökumppaneita.

Ratkaisu

Terveys- ja erityisesti lääkeala ovat vaativia tieteellisiä ja sääntelykeskeisiä toimialoja, joiden tapahtumien suunnittelu ja toteutus vaatii syvällistä ymmärrystä alan ominaispiirteistä. Wise Wordsin asiantuntemus toimialan dynamiikasta ja toiminnasta sekä tapahtumien rakentamisen prosessin osaaminen ovat auttaneet tapahtumien hyvässä suunnittelussa ja asiantuntijoita puhuttelevien sisältöjen koostamisessa. Myös sopivien puhujien löytämisessä asiantuntemus on suureksi hyödyksi.

Tapahtumat ovat saaneet hyvää palautetta niin osallistujilta, kumppaneilta kuin verkoston jäseniltä.

Haluatko apua tapahtumasisältöjen suunnitteluun?