Yhä useampi jää pois töistä mielenterveyden ongelmien takia. Työuupumuksen ajatellaan usein johtuvan liiallisesta työkuormasta. Entä jos burnout-epidemian syy onkin se, että työn merkitys on kateissa?

Kulunutta syksyä on hallinnut huolipuhe valtion velasta, korkeista koroista, inflaatiosta ja taantumasta. Moni yritys on joutunut sopeuttamaan toimintaansa aloittamalla muutosneuvottelut. 

Uutisia seuraamalla on saattanut saada sen käsityksen, että työttömyys on lisääntymässä räjähdysmäisesti. Suomen talouden iso kuva ei ole kuitenkaan muuttunut mihinkään: työmarkkinoilta poistuu joka vuosi enemmän ihmisiä kuin sinne tulee uusia. Väestön ikääntyminen ja työikäisen väestön supistuminen hidastavat talouskasvua ja muovaavat rajusti Suomea lähivuosikymmeninä.

Matalasuhdanteen aiheuttamaa työttömyyden väliaikaista kasvua suurempi ongelma on siis tulevaisuudessakin työvoimapula. Sen ennustetaan vaikeuttavan merkittävästi yritysten ja sitä kautta kansantalouden kasvua jo lähivuosina.

Samaan aikaan meillä on käsissämme ongelma, jota moni tutkija kutsuu tikittäväksi aikapommiksi: työikäisten mielenterveysongelmien nopea kasvu. Eläketurvakeskuksen mukaan masennus vie työkyvyttömyyseläkkeelle joka päivä kymmenen suomalaista. Mielenterveyssyistä eläkkeelle siirtyvien keski-ikä on laskenut pitkään ja on nyt 45 vuotta. Erityisen huolestuttavaa on, että alle 30-vuotiaiden eläköityminen on kasvanut kymmenessä vuodessa 30 prosenttia.

Moni kärsii merkityskadosta

Asuuko maailman onnellisimmassa maassa maailman onnettomimmat työikäiset? Ehkä ei, mutta moni kärsii merkityskadosta ja sen aiheuttamasta tarkoituksettomuuden tunteesta. Tätä mieltä on kestävää hyvinvointia pitkään tutkinut Itä-Suomen yliopiston professori Arto O. Salonen. 

Eräässä seminaarissa viime viikolla puhunut Salonen muistutti, että vauraissa länsimaissa työtä ei ole enää vuosikymmeniin tehty perustarpeiden tyydyttämistä varten. Sitä tehdään, jotta hyvinvointiyhteiskunnan perustukset, kuten tuottavuus, tehokkuus ja kilpailukyky, voitaisiin turvata. Mutta riittääkö se inspiroivaksi visioksi ihmisille? Innostaako se ihmisiä ponnistelemaan yhteisen tulevaisuuden eteen? Vai auttaisiko meitä kansakuntana se, jos puhuisimme elintason sijaan enemmän elämänlaadusta? Toisimme määrällisten suoritteiden ja aineellisen edistymisen mittaamisen rinnalle laadulliset kriteerit ja aineettoman edistymisen mittarit?

Entä jos lisääntyneiden mielenterveysongelmien taustalla ei olekaan kiireen ja stressin lisääntyminen, vaan merkityksen katoaminen? Salosen mukaan on paljon viitteitä siitä, että ihmiset eivät aina enää tiedä, mikä tarkoitus heidän työllään on. Yhteys itseen ja omiin motiiveihin on saattanut kadota, koska tärkeämmäksi on tullut isomman palkan ja korkeamman tittelin tavoittelu. Tai sitten työtehtävät ja niiden päämäärä on hämärtynyt jatkuvien organisaatiouudistusten melskeissä.

Turha työ mitätöi ihmisen

Työn merkityksellisyydestä puhutaan nykyään paljon, mutta Salosen mukaan se ymmärretään työpaikoilla yhä hyvin kapeasti. Keskitytään ulkoisiin tekijöihin, kuten palkkaan, titteliin tai vaikka työaikoihin, kun pitäisi ymmärtää, että merkityksellisyyden kokemukset syntyvät useimmiten kytköksistä johonkin itsen ulkopuolella oleviin arvokkaisiin asioihin: suhteesta muihin ihmisiin, toisten auttamiseen, ongelmien ratkaisemiseen ja oman työn tulosten hahmottamisesta suhteessa kokonaisuuteen. Kukaan ei halua tuntea tekevänsä merkityksetöntä työtä, sillä turha työ mitätöi ihmisen.

Salosen mukaan terveissä työyhteisössä toteutuvat seuraavat asiat:

• Tiedetään, mitä varten yhteisö on olemassa
• Tiedostetaan ajankuva eli se, miksi tässä ollaan, miten tähän tultiin ja miten tästä mennään eteenpäin
• Koetaan yhteyttä irrallaan olon sijaan
• Toimitaan vahvuuksien varassa

Säästölistojen ja tehostamispuheen sijaan johtajien tulisikin keskittää tarmonsa siihen, että jokaikinen työntekijä tietää, mihin hänen työtään tarvitaan ja miten se palvelee suurempaa kokonaisuutta. Vanhenevalla Suomella ei ole varaa haaskata yhtään parhaassa työiässä olevaa ihmistä arvostuksen ja tarkoituksen puutteeseen.