Yhdysvaltalainen Brené Brown on esimerkki siitä, mitä taitavalla viestinnällä ja vaikuttavilla sisällöillä voi saada aikaan. 

Yhdysvaltalaisen Brené Brownin mukaan ihmisen täytyy kohdata heikkoutensa ja näyttää haavoittuvuutensa ollakseen rohkea. Hänen mottonsa on: ”Rohkeus menee mukavuuden edelle.” Se vaatii asennetta. Helpompaa olisi valita mukavuus. 

Olen hakenut Brownilta oppia valmennuksiin, mutta hän on yhtä hyvä esimerkki viestinnän ja sisällön osaamisesta ja niiden merkityksestä menestyksessä.

Brown on sosiaalityöntekijä ja sosiaalityön tutkimusprofessori Houstonin yliopistossa sekä nykyisin myös johtamisen vieraileva professori Texasin yliopistossa. Hän on tutkinut haavoittuvuutta, rohkeutta, häpeää ja empatiaa. 

Miksi juuri Brownista tuli kuuluisa sosiaalityön professori?

Sosiaalityön ja johtamisen professoreita maailmassa riittää ja varmasti kaikki ovat omien tutkimusaiheidensa asiantuntijoita. Mutta miksi sitten juuri Brownista on tullut professori, joka on tavoittanut kymmenien miljoonien yleisön kirjoituksillaan, videoillaan ja podcasteillaan ja jonka puheista ihmiset ovat valmiita maksamaan? Ja mitä sisältöjen tekijä voi oppia hänen tavastaan toimia? 

Brown on taitava viestijä ja hallitsee aiheensa. Hän osaa rakentaa kiinnostavia, helposti ymmärrettäviä ja koskettaviakin sisältöjä vaikeista aiheista niin, että lukijoiden ja kuulijoiden kiinnostus herää. Hän pistää itsensä likoon lavalla ja kirjoituksissaan.  

Vuonna 2010 Brown piti ensimmäisen Ted Talkinsa otsikolla The power of vulnerability eli haavoittuvuuden voima. Nykyisin se on yksi kaikkien aikojen katsotuimmista lähes 63 miljoonalla katsomiskerralla. Heti videon ilmestymisen jälkeen hän joutui omien sanojensa mukaan paskamyrskyyn, josta nouseminen kesti oman aikansa. 

Brown on julkaissut myös kahdeksan kirjaa, joiden joukossa on bestsellereitä. Hänen ensimmäinen kirjansa oli omakustanne, jonka julkaisemista varten hän lainasi rahat. Kustannusyhtiöt eivät nähneet teoksessa potentiaalia. Kolme vuotta myöhemmin kustannusyhtiö Penguin osti kirjan oikeudet ja julkaisi sen. 

Brown käyttää puheissaan ja kirjoituksissaan paljon esimerkkejä oikeasta elämästä. Hän luottaa tarinoihin: ”Tarinat ovat dataa, jolla on sielu.” Ne herättävät tunteita ja jättävät muistijäljen, joka voi saada aikaan muutoksia vastaanottajassa ja tämän toiminnassa.

Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta tuntuu olevan vaikeaa. Niin paljon löytyy netistä luokattoman huonoa sisältöä, joka ei hetkauta vastaanottajaa suuntaan tai toiseen. 

Viestintä teettää työtä, mutta se myös palkitsee

Tuskinpa sosiaalityön professori Brown olisi noussut kuuluisuuteen, jos hän ei olisi hallinnut viestintää ja osannut kertoa työnsä tuloksista houkuttelevasti. Luultavasti hänellä olisi mukava työ yliopistossa Houstonissa, mutta ei johtamisen professuuria Texasissa. Moni asiantuntija tai varsinkaan johtaja ei loppujen lopuksi pystyisi hyödyntämään hänen tutkimustuloksiaan kuten nyt tapahtuu.

Todennäköisesti Brownkaan ei ole täysin itseoppinut viestinnän tekijä eikä hän laadi kaikkia sisältöjään enää itse tai ainakaan yksin. Hänen ympärillään on luultavasti monenmoisia palkattuja asiantuntijoita auttamassa. Silti viestien ja sisältöjen äänensävy ja omaleimaisuus ovat säilyneet.

Kaikista ei tarvitse tulla Brownin tavoin maailmankuuluja – riittää, että saavuttaa omia tavoitteitaan. Takarivin Taavit saavat paiskia hommia kuten muutkin ja heitä tarvitaan, mutta he eivät juuri jää mieleen. Kannattaa siis asettaa rohkeus mukavuuden edelle, ottaa vaikuttavan viestinnän keinot käyttöön ja pyrkiä eturiviin. Maine kasvaa vähitellen.