Media- ja esiintymisvalmennus
Tilanne ja tarve
Lääketeollisuus ry halusi vahvistaa asiantuntijoiden ja johtoryhmän mediaosaamista. Yhdistykseen on tullut paljon uusia työntekijöitä, joten myös yhteisten toimintatapojen pohtiminen oli tarpeen.
Yhteisessä valmennuksessa haluttiin käydä läpi journalismin perusperiaatteita, median toimintatapoja, haastattelujen antamista ja lääketeollisuuden erityispiirteitä mediassa.
Johtoryhmän jäsenet ovat kokeneita esiintyjiä, mutta haluttiin kerrata ja harjoitella haastattelujen antamista ja esiintymistä tiukoissakin tilanteissa sekä miettiä yhteisiä perusperiaatteita.
Ratkaisu
Wise Words rakensi kaksiosaisen valmennuskokonaisuuden. Sisällöt mietittiin kohdennetusti Lääketeollisuus ry:lle sopiviksi.
Ensimmäiseen valmennukseen osallistuivat asiantuntijat ja johtoryhmän jäsenet. Siinä käytiin keskustellen läpi mediaa ja toimittajien toimintatapoja.
Toiseen valmennukseen osallistuivat johtoryhmän jäsenet. Heidän kanssaan tehtiin haastattelu- ja esiintymisharjoituksia.
Aivan asian ytimessä
"Hyvin valmisteltu koulutus, aivan asian ytimessä. Selkeät vastaukset kysymykseen kuin kysymykseen. Oli aikaa keskustella ja tuoda ajatuksia esiin. Haastatteluharjoitukset toivat varmuutta johtoryhmälle ja kehittivät yhteistä äänensävyä."
Lääketeollisuus ry
Arto Virtanen, viestintäjohtaja