Miksi emme puhu itsetunnon johtamisesta?
Hyvä ammatillinen itsetunto lisää yksilön hyvinvointia ja työssä suoriutumista. Samalla koko organisaation suorituskyky paranee. Johtaja voi omalla käytöksellään joko lisätä työntekijöiden itsetuntoa tai romahduttaa sen. Wise Wordsin strategiajohtaja Miia Savaspuro listaa 5 kysymystä, jotka jokaisen johtajan olisi syytä kysyä itseltään.
Paras lahja, jonka vanhempi voi lapselleen antaa, on terve itsetunto. Tämän ohjeen antoi minulle 18 vuotta sitten neuvolan terveydenhoitaja, kun pitelin hämmentyneenä sylissäni vastasyntynyttä esikoistytärtäni.
Satoja tuoreita vanhempia uuden elämänvaiheen alkuun auttaneen terveydenhoitajan sanat jäivät vahvasti mieleen vanhemmuuden epävarmoina ensihetkinä. Niiden tarkoitus oli muistuttaa tuoretta äitiä siitä, ettei sillä ole väliä, nukuttaako lasta juuri oikeassa rytmissä tai miten imetys sujuu. Paljon tärkeämpää on keskittyä siihen, että lapsi saa kasvaa ihmiseksi, joka luottaa itseensä, pitää itsestään ja kykenee näkemään itsensä arvokkaana, ainutkertaisena yksilönä.
Terveydenhoitajan sanat palasivat mieleeni, kun pohdimme hiljattain eräässä koulutuksessa valmentajan roolia urheilijan itsetunnon rakentumisessa. Itsetunnon valmentamisella on keskeinen merkitys urheilijan menestykselle, sillä erityisesti huipputasolla pelin ratkaisevat henkiset ominaisuudet.
Valmentaja voi omalla käytöksellään joko auttaa urheilijaa uskomaan itseensä ja kykyihinsä niin, että suoritukset paranevat, tai hän voi romuttaa urheilijan itsetunnon kokonaan. Viime aikoina olemme valitettavasti lukeneet jälleen tarinoita valmentajista, joille menestys on urheilijan hyvinvointia tärkeämpää.
Itsetunto vaikuttaa menestymiseen
Yritysmaailmassa käytetään paljon urheilun kielikuvia. Johtamisoppaissa neuvotaan, miten voittava tiimi rakennetaan, kuinka huippu-urheilijan kurinalaisuutta noudattava johtaja saa viritettyä itsensä huippusuorituksiin ja miten voittajan tuntia hyödynnetään.
Siihen on nähden on hämmästyttävää, miten vähän itsetunnon johtamisesta puhutaan. Kuten valmentaja voi romuttaa urheilijan itsetunnon, johtaja voi tehdä saman työntekijöilleen. Hän voi saada heidät tuntemaan itsensä tarpeettomiksi, epäilemään omaa ammattaitaitoaan ja pikkuhiljaa jopa arvoaan ihmisenä. Hyvälläkin itsetunnolla varustetut ihmiset alkavat epäillä osaamistaan, jos sitä kyseenalaistetaan toistuvasti tai osaaminen jätetään tahallisesti huomioimatta.
Sivuuttamisella ja mitätöinnillä on tuhoisat seuraukset erityisesti yksilölle itselleen, mutta myös koko organisaatiolle ja sen menestykselle.
Tunnista omat uskomuksesi
Pystyvyyden ja kyvykkyyden kokemusten vaaliminen taas säteilee runsaasti hyvää ympärilleen. Hyvän itsetunnon ja itsearvostuksen ansiosta ihmiset pystyvät tunnistamaan potentiaalin itsessään ja muissa, kykenevät oppimaan uutta ja haastamaan itseään. Tavoitteiden asettaminen tuntuu mielekkäältä, niitä kohti on intoa mennä ja päätökset syntyvät kirkkaammin ja nopeammin.
Jokaisen esihenkilön olisikin hyvä pysähtyä sen äärelle, miten voisi itse omalla toiminnallaan tukea tiimiläisten itsetuntoa.
Aloita kysymällä itseltäsi nämä kysymykset:
1. Miten omassa johtamisessani näkyy käytännössä aito arvostukseni ihmisiä kohtaan suorituksista riippumatta?
2. Onko arvostuksen näyttäminen vaikeampaa joillekin työntekijöille kuin joillekin toisille? Miksi?
3. Muistanko tilanteita, joissa arvostusta on ollut vaikeaa näyttää? Miksi? Miten toimin niissä tilanteissa? Toimisinko nyt toisin?
4. Miten ajattelen oman tapani antaa palautetta tukevan työntekijöiden itseluottamusta ja sen kehittymistä?
5. Mitä piirteitä arvostat työntekijöissäsi ihmisinä, työn ulkopuolella? Entä mitä piirteitä arvostat heissä työntekijöinä?
Kuten aina, työ pitää aloittaa itsestä. Meillä kaikilla on uskomuksia, jotka ovat syvällä piileviä olettamuksia liittyen itseen, muihin ihmisiin ja ympäristöön. Joskus uskomukset ovat totta, mutta useimmiten eivät. Erityisesti haitallisten uskomusten tunnistaminen voi olla vaikeaa, sillä ne ovat meissä syvällä.
Uteliaisuus omien tunteiden, ajatusten ja reaktioiden tutkimiseen ja kyky itsereflektioon vievät kuitenkin jo pitkälle.
Kukapa meistä ei haluaisi tulla paremmaksi ihmiseksi?