Olin muutama viikko sitten juontamassa isoa HR-alan tapahtumaa. Seminaariin oli kutsuttu kansainvälisiä huippupuhujia, joista moni vyörytti yleisölle tutkimusten osoittamaa faktaa siitä, miten älypuhelimien ja somen jatkuva käyttö tuhoaa terveytemme.

Nyt ei puhuttu someniskoista, vaan mielenterveysongelmista. Niistä on tulossa epidemia, koska netin keskustelualustoilla emme osaa enää olla ihmisiä toisillemme.

Seminaarin aikaan poliittiset lakot olivat juuri alkaneet ja siksi ajankohtaisimman puheenvuoron piti valtakunnansovittelija Anu Sajavaara. Saajavaara kertoi, että netin kärjistynyt keskustelukulttuuri näkyy myös valtakunnansovittelijan työssä. Sovittelijan toimistolle Bulevardille ei tulla enää neuvottelemaan, vaan jyräämään läpi oma kanta ja haukkumaan vastapuoli maan rakoon. Käytös koskee sekä ay-liikettä että työnantajaleiriä.

Sovittelijan toimistolla näkyy erilaisia neuvottelijatyyppejä. ”Kanta-asiakkaat” hakevat ratkaisua ensisijaisesti Bulevardilta. Näillä liitoilla on vahva voimankäytön eetos eikä oma-aloitteinen ratkaisuhakuisuus kuulu kulttuuriin.

”Menneisyyden haamuja” painaa historian painolasti. Asiat pitäisi tehdä niin kuin on aina tehty.

”Siteerataan jotain Miettisen pöytäkirjaa vuodelta 1984 ja sitten kun pöytäkirjaa kaivellaan esiin, selviää, ettei sellaista ole olemassakaan”, Sajavaara hauskuutti.

”Kokemattomat” tulevat Bulevardille valmistautumattomina, vastapuolen neuvottelukulttuuria tuntematta ja ilman kunnollista omaa yritystä. Hanskat ovat tippuneet jo ennen kuin toimiston kynnyksen yli on astuttu.

”Epäluuloiset” ajattelevat, että vastapuoli kusettaa aina. Neuvottelijoiden välillä on vahvoja jännitteitä ja syvä epäluottamuksen ilmapiiri. Sekä neuvottelu- että keskustelutaidot ovat kehittymättömät.

Sajavaara kiteytti suomalaisen neuvottelukulttuurin sanoihin: ”Yhteistyö ei ole enää muodissa. Me, myself and I -kulttuuri on.”

 

Henkilöön menevä kritiikki asiatonta

 

Tuore esimerkki yhteiskunnan eliitin kyvyttömyydestä käydä asiallista, toista osapuolta kunnioittavaa keskustelua saatiin viikonloppuna, kun Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n johtaja Sami Pakarinen – filosofian tohtori – teilasi suorilta STTK:n pääekonomistin Patrizio Lainàn veronkorotusehdotukset. Pakarisen Helsingin Sanomille antaman lausunnon mukaan ”kukaan talouden päälle ymmärtävä ei esittäisi tuollaista listaa”. Pakarinen varmasti aivan hyvin tietää, että Lainà on taloustieteen tohtori.

”Markus Jäntti on aina surkea”, oli puolestaan Björn Wahlroosin analyysi Tukholman yliopiston kansantaloustieteen professorin televisioesiintymisestä liittyen ranskalaisekonomisti Thomas Pikettyn suomennettuun Pääoma ja ideologia -kirjaan.

Suomen talous ja maan tulevaisuuden visiot hoivakriiseineen ja huoltosuhteineen ovat sellaisessa jamassa, että korkeakoulutetun eliitin pitää pystyä parempaan. Jos kaikki ehdotukset, ideat ja niiden esittäjät ovat kommentaattoreiden mielestä aina surkeita, mistä luodaan uutta suuntaa Suomelle? Kuka sitä luo ja miten?

 

Eliitti osallistuu polarisaation vahvistamiseen

 

Nykyisessä keskustelukulttuurissa on suosittua ja ilmeisesti myös täysin hyväksyttyä teilata näkemys vain siksi, että sen esittää taustaltaan vasemmistolainen tai oikeistolainen tai jommaksi kummaksi mielletty henkilö. Eliitti on lähtenyt somen trollausmentaliteettiin täysillä mukaan ajattelematta, kannattaako heidän todella olla niitä, jotka ajavat trollien asiaa ja jakavat ihmisiä toisiaan vastustaviin leireihin.

Suomalaiset ansaitsevat parempaa keskustelua. Sellaista, jossa asioista hyvin perillä olevat, huippukoulutuksen saaneet ihmiset ottavat vaihtoehdot rauhalliseen tarkasteluun, punnitsevat niitä eri näkökulmista ja muodostavat niiden pohjalta perustellun, analyyttisen näkemyksen. Henkilöön menevät kommentit ja ehdotusten kategorinen vastustaminen ideologisista syistä eivät edistä ratkaisujen löytämistä.

Polarisaation lisääntymisestä on kannettu huolta pitkään, mutta sen sijaan että se olisi lientynyt, se ottaa koko ajan kovempia kierroksia.

Ilmapiirin kärjistyminen on koko yhteiskunnan ja kaikkien sen kansalaisten kannalta huono asia, sillä se rapauttaa demokratiaa. Mitä enemmän ja pidempään meille tarjoillaan mustavalkoista maailmankuvaa ja vaihtoehdottomuuden illuusiota, sitä normaalimmalta se alkaa tuntua.

 

Luottamus vahvistuu puhumalla

 

Kysyin valtakunnansovittelija Anu Sajavaaralta hänen esityksensä jälkeen, miten hän lähtee ratkaisemaan tilannetta, jossa osapuolet ovat syvillä poteroissaan ja näkemykset kaukana toisistaan.

“Kuuntelemalla”, hän vastasi. “Vasta kun olen varma, että olen ymmärtänyt oikein osapuolten näkemykset, tarpeet ja toiveet, lähden rakentamaan dialogia heidän välilleen.”

Sajavaara uskoo vahvasti siihen, että luottamus vahvistuu vain puhumalla. Ratkaisujen löytyminen ja edistys taas eivät ole mahdollisia ilman luottamusta.

Niinpä. Sitä kannattaa ihan jokaisen työmarkkinaosapuolen, poliitikon, yritysjohtajan ja tavan kansalaisen miettiä, ennen kuin avaa suunsa.